maanantai 6. joulukuuta 2010

Keltainen nössö

KOOKOSMAITOMÖSSÖINEN
n. puoli tuntia (esim. hernemaissipaprika tms. pussilla onnistuu myös 15 minuutissa)






Tämäkin kuuluu yksiin ihan vakioresepteistä, koska on helposti muunneltavissa ja aina hyvää. Kasvikset voit tehdä ajan kanssa alusta loppuun itse kuorien ja pilkkoen, tai helposti ja nopeasti valmiista wokkipussista, tai superkiireessä oikeasti jollain hernemaissipaprika tms. pussilla, jossa on sisällä kasviksia, joita ei haittaa vaikka niitä ei juuri yhtään kypsytettäisikään. Pähkinät on myös ihan vapaavalintainen juttu, ketkä tykkää ketkä ei :).


1-2 hengelle riippuen nälän suuruudesta:


Mitä tahansa kasviksia
Purkki kookosmaitoa
Ananaspaloja
Fetajuustoa
PALJON currya ja chiliä
Kaksi nuudelipussia
Pähkinöitä tai siemeniä

Paistele ensin kasviksia ihan rauhassa pannulla (salamaversiossa ei tarvitse edes tätä vaihetta tehdä). Kaada sitten sekaan kookosmaito ja nuudelit (jotka on kannattanut murskata jo pussin sisällä vähän pienemmäksi). Kun nuudelit on muutaman minuutin päästä pehmenneet tarpeeksi, heitä sekaan salamaversion hernemaissipaprikat, ja normaalissa tapauksessa vain mausteet. Itse pidän maustemäärän mittana sitä, että kookosmaito muuttuu keltaiseksi, eli varsinkin currya saa käyttää ihan runsaasti. Ihan lopussa heitä sekaan vielä fetajuusto, pähkinät ja ananaspalat, jonka jälkeen anna mössön olla kattilassa enää max. pari minuuttia, että fetajuusto korkeintaan vähän lämpiää, mutta ei sula. Niin pähkinät, fetajuusto kuin ananaskin menettävät makunsa jos niitä kuumentaa liian kauan, vähempi on parempi!



sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Punaista juurta

PUNAJUURIKEITTO
n.45 min
3-4 hengelle:
4 punajuurta
4 porkkanaa
1 sipuli
1 hapankerma
n.750 ml kasvislientä

mausteiksi suolaa, pippuria ja muskottia

No tää siis ei oo sen vaikeampi, kuin että kuori, pilko ja keitä kasvikset tossa liemessä, ja sit kun kasvikset on pehmeitä, soseuta ne ja lisää kerma ja mausteet. Helppo ohje siis! Kaveriksi kannattaa tehdä sämpylöitä, koska ainakin mun maustamistavoilla keitosta tulee aika tulista, jolloin vaalea leipä on ihan hyvä lisä olla olemassa :).

PORKKANASÄMPYLÄT
Voi tehdä samanaikaisesti keiton kanssa, eikä sen enempää aikaa vie
Kaksi pellillistä

Litra vettä
50 g hiivaa
4 rkl sokeria
4 tl suolaa
50g voita tai margariinia
n.3 porkkanaa raastettuna
näppituntumalta vehnäjauhoja (notta taikina on semmosta kun taikinan pitää olla)

Hiiva liotetaan kädenlämpöiseen veteen, sit sekaan kaikki muut ainekset, tietty viimeisenä jauhot. Annetaan kohota n.  puol tuntia, sit uuniin n. 200 asteessa kunnes pohja kumisee. Tiedän näiden ohjeiden olevan aika suurpiirteiset, mutta kun oon itse tehnyt niin monesti sämpylöitä jos jonkinlaisia, että en juuri aineita mittaile ja paistonkin teen ihan mutu-tuntumalta. Mutta omnom on hyvää!


torstai 26. elokuuta 2010

Kuinka parsakaalista saa hyvää?

KERMAINEN PARSAKAALIKASTIKE
n.15 min


Tämän reseptin perin auppariäidiltäni Saksassa ollessa pari vuotta sitten ja muokkasin omanlaisekseni: myöskin yksi nykyisistä lemppariruuista. En oo oikeastaan koskaan ollut suuri parsakaalin ystävä, ennen kuin ensimmäistä kertaa tätä maistoin. Muistakaas ihmiset, ettei niitä kasviksia kannata ylikypsentää millään metodilla, niin säilyttävät oman makunsa eikä tunnu ällöltä suussa :).


Vähintään kahdelle henkilölle:
Kokonainen parsakaali
purkki kermaa (myös kuohukerma käy ihan hyvin ruuanlaittoon, ei tartte olla ruokakermaa)
Mozzarellaa, fetaa tai muuta mieluista juustoa
suolaa, pippuria jne.
Lisukkeeksi esim: värillistä pastaa

Parsakaalit kannattaa leikata ihan runsaan kokoisiks (ihan kokonaisia terttuja) lätjääntymisen estämiseksi, tässä ruoassa nimittäin parsakaalin maun on pakkokin sekoittua ihanasti juuston maun kanssa, muuten alkaa ällöttää. Parsakaalit kattilaan, päälle kylmää vettä ja suolaa maun mukaan, kuumennetaan kunnes alkaa kiehua ja sit kiehutetaan n. 5 min. Tässä välissä kaadetaan vesi siivilän läpi pois kattilasta, ja tilalle kaadetaan kerma. Sekaan sekoitetaan vielä juusto, ja annetaan olla matalalla lämmöllä (ei kannata antaa kiehua enää!) kunnes juusto on suurimmaksi osaksi sulanut. Sekaan suolaa ja pippuria (varsinkin pippuria voi laittaa ihan reilusti) ja nom nom :).

Grillikurpitsaa!

KESÄISTÄ KURPITSAA GRILLISSÄ
n.5 min plus grillaus

Tämmöistä tuli syötyä useampaankin kertaan loppukesästä :). Hyvä, halpa ja terveellisempi vaihtoehto soija/tofumakkaroille.


Eli kesäkurpitsa semmosen pituisiksi puolikkaiksi kun mieli tekee. Itseasiassa oon tehnyt näistä useampiakin versioita: Ensimmäinen on se, että päälle laitetaan punaista pestoa ja sen päälle juustoa. Tää versio on vähän halvempi, nimittäin ihan vain aurinkokuivattu tomaatti-tuorejuustoa. Molemmat maistuu kyllä vallan mukavilta. Päälle suolaa ja pippuria, grillataan kunnes juusto on vähän sulanut, ja nautitaan sweet and sour chilikastikkeen kanssa. Tadaa oli nopea, hyvä ja helppo :).

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Nopeasti kevyttä

LEMPISALAATTI
10-15 min.

Tää on ruoka, jota varsinkin näin kesäaikaan syön kaikista eniten (vähintään kaks kertaa viikossa). Kun on niin kuuma (varsinkin täällä Saksassa), niin harvoin tekee mieli mitään lämmintä. Tätä salaattia tehtiin siis ensimmäisen kerran kämppikseni kanssa, kun haluttiin jotain kevyttä, hyvää ruokaa, ja siitä tulikin niin hyvää, että juuri muita salaatteja en tämän jälkeen ole tehnytkään. Tää on myös yksi harvoista vakio-ruuistani, joista en kyllä jättäis mitään pois, enkä mitään lisäisikään. Ihan täydellinen!


Kahdelle henkilölle:
Puolikas jäävuorisalaattia
Tomaattia (kirsikka-, luumu-, normi-, siis ihan mitä vaan)
Puolikas punasipuli
Fetajuustoa
Kurkkua
Rouhittuja (suht isoissa paloissa vielä) manteleita paahdettuna (ilman rasvaa)
Kastikkeeksi punaista pestoa ja joko valmista yrttiöljysekoitusta, tai itsetehtyä (yrttisekoitusta, suolaa, pippuria, paprikaa, chiliä sekoitettuna n. puoleen desiin mitä tahansa öljyä, itse tykkään eniten auringonkukkaöljystä)

Mikäli manteleiden paahto on vierasta puuhaa niin näin yksinkertaista se on: Heitä mantelit kuumalle pannulle, ja pyörittele siinä kunnes mantelit alkaa ottaa vähän väriä ja tuoksumaan. Huom! Siinä vaiheessa kun ne alkaa sitä väriä ottamaan, niin ei oo enää pitkä aika siihen että ne palaa, toi koko toimenpide kestää n.3 minuuttia, riippuen tietysti hellasta.

Kyytipojaksi sopii valkosipuli- tai yrttivoipatonki vallan mainiosti. Silloin tuosta tulee täyttävämpääkin. Kertokaahan miltä maistui jos kokeilette :).